Mitä maitohappobakteerit ovat ja mistä niitä saa?

 

Maitohappobakteerit ovat olleet jo pitkään yksi apteekin ostetuimpia tuoteryhmiä. Niitä kysytään paljon erilaisiin vaivoihin, mutta monesti asiakkaat tulevat suoraan ostamaan esimerkiksi Rela-tuotteita. Mutta mistä voi tietää, mikä maitohappobakteerivalmiste on juuri sinulle hyvä tai että tarvitsetko sitä lainkaan?

Maitohappobakteerit voidaan laskea olevan probiootteja, eli eläviä mikrobeja, joilla on tutkimusten mukaan oikein annosteltuna terveyshyötyjä käyttäjälleen. Maitohappobakteereita on kuitenkin useita eri kantoja ja arkikielessä maitohappobakteereiksi lasketaan myös monet sellaiset bakteerit, jotka eivät ole varsinaisia maitohappoa tuottavia bakteereita. Esimerkiksi bifidobakteerit luetaan kuuluvaksi maitohappobakteereihin, vaikka ne eivät tuota maitohappoa. 

Maitohappobakteerien vaikutukset riippuvat täysin itse bakteerikannasta. Jokainen kanta on yksilöllinen, koska bakteerit ovat eläviä, ja jokaisella kannalla on yksilöllinen perimä. Bakteerikanta vaikuttaa siten myös annosteluun. Esimerkiksi jokin bakteerikanta voi olla kestävämpi kuin toinen ja siksi sitä ei tarvita niin paljon halutun vaikutuksen saamiseksi.

Maitohappobakteereita on normaalisti toimivassa suolistossa ja ne tukevat suoliston hyvinvointia. Niitä voit saada luonnollisesti muun muassa hapanmaitotuotteista ja hapankaalista. Lisäksi esimerkiksi Gefilus-tuotteisiin on lisättynä Lactobacillus rhamnosus gg maitohappobakteeria.

Miten maitohappobakteerit vaikuttavat ihmisen elimistössä?

Maitohappobakteerit ovat luontaisesti osa ihmisen suoliston bakteerikasvustoa. Kaikilla meillä on suolistossa yksilöllinen määrä eri bakteereita, jotka osallistuvat omalla panoksellaan normaaliin ruuansulatukseen. Suolistossa majaileekin arviolta 1200-16000  eri lajia olevaa bakteerityyppiä. Lisäksi suolistossa on muitakin suolistomikrobeja, kuten hiivoja.

Nämä pääosin paksusuolessa majailevat hajoitusyksiköt sulattavat ravintomassassa olevat kuidut ja muut jäämät, joita emme voi käyttää suoraan hyväksi. Esimerkiksi maitohappobakteerit osallistuvat tähän työhön tuottamalla hiilihydraateista maitohappoa.

Suoliston mikrobiston paino onkin 1,5 kiloa terveellä aikuisella! Puhutaan siis merkittävästä kokonaisuudesta koko ihmisen ruuansulatuselimistön kannalta.

Probioottien vaikutuksia on arvioitu paljon tekemällä tutkimuksia terveydenhuollossa tieteellistä menetelmää käyttäen. Myönteisiä tuloksia on saatu monella eri terveyden osa-alueelta. Uusilla tutkimusmenetelmillä ja kansainvälistä tutkimuskenttää hyödyntäen on paljastunut suolistomikrobien laajempi merkitys terveydelle. On huomattu esimerkiksi, miten  mikrobiston muutokset  liittyvät tulehduksellisiin suolistosairauksiin, ärtyvän paksusuolen oireyhtymään, paksusuolisyöpään, lihavuuteen sekä tyypin 2 diabetekseen.

Tavallisimmin tutkimustiedossa viitataan suoliston mikrobikasvuston koostumuksen tasapainottamiseen. Eli kun maitohappobakteereja otetaan suun kautta, niiden halutaan selviävän ruuansulatuskanavan alkuosasta paksusuoleen asti. Siellä niiden haluttaisiin alkavan monistua ja kasvaa vahvistamaan bakteeriflooraa. Näin ne tukisivat suoliston niin sanottujen hyvien bakteerien toimintaa valtaamalla kasvualaa suoliston toiminnalle haitallisilta bakteereilta.

Maitohappobakteerien käyttöä on tutkittu runsaasti antibioottien haittavaikutusten ehkäisyssä. Edellä kuvaillusta suolistoflooran koostumuksesta voimme päätellä, että antibiootit voivat aiheuttaa merkittävää tuhoa suolistoflooraan, koska antibioottien tarkoitus on hoitaa tulehdusta, eli tuhota bakteereja. Nykyisin antibioottien käyttöä onkin pyritty hillitsemään, ettei niitä käytettäisi turhaan esimerkiksi virusperäisten tulehdusten hoitoon. 

Selkeää ja aukotonta tutkimusnäyttöä maitohappobakteerien tehosta antibioottien aiheuttamiín vatsavaivoihin ei ole kuitenkaan saatu ja siksi esimerkiksi Ruokavirasto ei ole antanut yhdellekään maitohappobakteerille terveysväittämää antibioottiripulin hoitoon. Markkinoilta löytyy kuitenkin saccharomyces boulardii- suvun hiivaa, jota sisältävä Precosa-lääke auttaa antibioottiripuliin ja sen ennaltaehkäisyyn.

Probiootit voivat tutkimusten mukaan mahdollisesti ehkäistä haitallisten taudinaiheuttajien (patogeenien) vaikutuksia. Lisäksi niistä voi olla apua suolen limakalvon tasapainottamiseen, turistiripulin hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä suoliston mikrobiflooran häiriöiden vähentämiseen. Monet lääkkeet ja sairaudet voivat vahingoittaa suoliston tasapainoa, jonka seurauksena voi olla esimerkiksi närästystä, mahakipuja, turvotusta, happamia röyhtäisyjä, ummetusta,ripulia, yliherkkyyksiä, nivelvaivoja sekä immuniteetin ja hormonitoiminnan häiriöitä.  

Meille suomalaisille yleinen ongelma on ulkomailla saatu matkaripuli eli “turistiripuli”. Ripuli on yleensä bakteerien aiheuttama, joissain tapauksissa taudin aiheuttajana voi olla virus tai alkueläimet. Usein on tapana ottaa ennen matkaa ja matkan aikana maitohappobakteeria tai Saccharomyces boulardii -valmistetta, mutta niiden tehosta turistiripulin hoitoon tai ennaltaehkäisyyn ei ole tutkimusnäyttöä. Tärkeintä turistiripulin hoidossa onkin huolehtia riittävästä nesteen saannista ja tarvittaessa hakeutua lääkäriin.

Millaisia maitohappobakteerivalmisteita on olemassa?

Kaikilla probiootti-kannoilla ei kuitenkaan ole edellä mainittuja terveydelle edullisia ominaisuuksia ja niiden vertailu on haasteellista. Kaikki probiootit ja maitohappobakteerit ovat erilaisia, joten niiden terveysvaikutukset ovat myös yksilöllisiä. Tärkeimmät suoliston maitohappobakteerit kuuluvat lactobacillus- ja bifidobacterium-kantoihin. Tutkimustieto eri bakteerikannoista vahvistuu koko ajan, ja uusia mahdollisia käyttöaiheita ilmenee sitä myöten.

Ohutsuolessa esiintyy pääasiassa Lactophilus acidophilus –bakteeria ja se on keskeinen hoidettaessa ohutsuolen ongelmia. Bifidobacterium bifidum –bakteeri on puolestaan tärkein bakteerikanta paksusuolessa. Se onkin keskeinen, kun hoidetaan ärtynyttä paksusuolta ja ummetusta. 

Lactobacillus casei -bakteerit ovat osoittautuneet hyödylliseksi Hiivasienen (Candida albicans) hoidossa. Lactobacillus rhamnosus -kanta taas on osoittautunut tehokkaaksi ripulitautien ehkäisyssä. Koko suoliston alueella toimiva Lactobacillus lactis edistää ravintoaineiden pilkkoutumista ja imeytymistä.

Valikoimaamme kuuluvat niin lapsille kuin aikuisillekin suunnattuja maitohappobakteerivalmisteita. Osassa tuotteissa on lisätty myös muita hyödyllisiä ainesosia. Yleisimpiä ovat immuniteettia tukevat C-vitamiini, D-vitamiini ja B-vitamiinit. Yksi eniten myytyjä tuotteitamme on juuri edellä mainitun kaltainen yhdistelmävalmiste Maitohappobakteeri + B Ratiopharm.

Maitohappobakteerivalmisteiden bakteerikannat vaihtelevat. Valikoimaamme kuuluvat maitohappobakteerit ovat tutkitusti turvallisia ja tehokkaita kantoja. Alla on listattu yleisimpiä bakteerikantoja ja niiden esimerkkivalmisteita:

Eri valmistemuotoja on myös tarjolla useita, jotta jokaiselle löytyisi sopiva valmiste, jota on miellyttävää käyttää. Valikoimaamme kuuluvat pureskeltavat purutabletit, veden tai muun nesteen kanssa nieltävät kapselit sekä nestemäiset tipat, joita on helppo tiputtaa suuhun ja nielaista. Koko valikoiman löydät täältä: Maitohappobakteerit vatsasi tueksi.

Maitohappobakteereilla voidaan myös tasapainottaa suun bakteeristoa ja vahvistaa suun omia puolustusmekanismeja. Maitohappobakteerit voivat vähentää erilaisten mutans-streptokokki-bakteerien kasvua. Lisäksi tutkimuksien mukaan maitohappobakteereista on hyötyä plakin ja ientulehduksen ehkäisemisessä. Suun hyvinvointiin löytyy esimerkiksi Toothguide.

Vaikutustapansa vuoksi on tärkeää saada maitohappobakteeri elävänä sen kohteeseen, eli suolistoon. Sinne päästäkseen on tärkeää, että maitohappobakteeria on valmisteessa runsaasti. Vahvuuksista puhutaan miljardeina. Vahvuuksissa on eroja tuotteiden välillä, eikä se kerro koko totuutta tuotteen tehosta. 

Lisäksi on tärkeää, että maitohappobakteeri selviäisi elävänä vatsalaukun happamasta ympäristöstä. Tässä auttaa esimerkiksi kapselointi. Esimerkkinä tällaisista ovat Rela tuotteiden kapseloidut versiot: Rela Caps 90 kaps. Kapselin voi myös avata, mutta siinä kohtaa tietysti menetetään suoja mahan hapanta ympäristöä vastaan.

Purutabletteja on lukuisina erimakuisina vaihtoehtoina muun muassa marjojen ja hedelmien makuisina. Tuttu maku tekee maitohappobakteerien ottamisesta miellyttävämpää ja helpompaa niin lapselle kuin aikuiselle. Lisäksi lapselle löytyy tippoja kuten Rela Tipat + D3, jossa on myös D-vitamiini samassa tipassa. 

Oma kategoriansa on lisäksi muut kuin suun kautta annosteltavat valmisteet. Emättimeen annosteltu maitohappobakteeri, joka vaikuttaa tasapainottavasti emättimen normaaliin PH:on. Lisää tietoa ja tuotteita bakteerivaginoosiin löytyy täältä: Emättimen bakteeritasapaino ja bakteerivaginoosi

Ihon hyvinvointiin maitohappobakteeria löytyy esimerkiksi Probicare 200 g perusvoiteesta, joka sisältää Lactococcus lactis- solu-uutetta.

Eläimille löytyy omat maitohappobakteerivalmisteet eläinten hyvinvointi -kategoriasta, josta löytyvät koirille ja kissoille muun muassa Aika Biobak sekä Aptus Tehobakt -tuotteet. Canius plus -valmistetta ei valitettavasti tällä hetkellä voi ostaa verkkokaupasta, sillä sen avaamaton pakkaus säilyy  jääkaapissa vuoden ajan valmistuksesta.

Edellä kuvattujen erojen ohella tuotteet eroavat myös pakkauskoon, hinnan ja merkin ohella. Mikäli maitohappobakteereja on tarkoitus käyttää pitkä aika tai ne tulevat koko perheelle, saatat haluta kiinnittää huomiota pakkauskokoon. Isompi pakkaus riittää pidempään ja on usein suhteessa edullisempi - toisaalta, pieni pakkaus on helpompi ottaa mukaan, jos esimerkiksi matkailet paljon. Lisäksi valikoimissa on antibioottikuurin yhteyteen suunniteltuja kuuriluontoisia valmisteita kuten Idoform A-Biotic.

Miten ja milloin maitohappobakteerivalmisteita käytetään? 

Maitohappobakteerivalmisteet otetaan suun kautta esimerkiksi veden kanssa nieltävinä tabletteina tai kapseleina, pureskeltavina purutabletteina tai nieltävinä tippoina. Tyypillinen annostelu tablettimuotoisissa tuotteissa on kerran päivässä. Tarkista annostelu aina tuotekohtaisesti!

Maitohappobakteerit ovat turvallisia lähes kaikille. Niitä voi käyttää joko säännöllisesti päivittäin tasapainottamaan vatsan toimintaa tai kuuriluontoisesti. Monet ovat saaneet apua säännöllisestä käytöstä esimerkiksi IBS-oireiden hillitsemisessä. Lisää tuotteita ja tietoa IBS-oireiden hillintään löytyy Vatsan hyvinvointi -kategoriasta.

Raskaus ja imetys eivät ole vasta-aihe probioottien käytölle. Päinvastoin! Tutkimuksista on havaittavissa, että raskausaikainen probioottien saanti voi olla yhteydessä lapsen ylipainoon. Äidin probioottien saannilla sikiön kasvun aikana vaikuttaa lihavuuteen liittyvien geenien toiminnan säätelyyn sekä äidillä että lapsella. 

Sen sijaan probioottien ja muiden maitohappobakteerien syömistä tulisi välttää, mikäli sinulla on immuunipuutostila. Jos olet vakavasti sairas tai epäilet maitohappobakteerien sopivuutta juuri sinulle, älä epäröi ottaa aihetta puheeksi apteekissa tai lääkärin kanssa.

Maitohappobakteerivalmisteen liikakäyttö voi aiheuttaa vatsaoireita kuten laksatiivisia vaikutuksia. Annostelussa kannattaa huomioida, että annostelu on eri aikaan antibiootin kanssa. Muuten annostelu voi olla muiden lääkkeiden kanssa yhtä aikaa.

Blogin asiantuntijana Olo-apteekin proviisori Lauri Pudas.