Inspiraatiota
- Julkaistu: Syyskuu 19, 2023Lue lisää aiheesta >
Kun nenä vuotaa, yskittää ja olo on merkittävästi huonontunut, ei auta kuin levätä ja lievittää flunssan oireita. Influenssa on kuitenkin tavanomaista nuhakuumetta vakavampi virustauti, joka voi viedä voimat pitkäksikin aikaa, ja olla riskiryhmille vakava.
Kausi-influenssa leviää helposti pisaratartuntana ihmisestä toiseen. Tarttumista voi pyrkiä ehkäisemään välttämällä sairastuneiden tapaamista ja huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Parhaan suojan influenssaa vastaan antaa influenssarokote.
Kuinka influenssa eroaa tavallisesta flunssasta?
Influenssan oireet ovat flunssan kaltaisia, mutta yleensä voimakkaampia. Usein influenssa alkaa korkealla kuumeella. Tyypillisiä oireita ovat lisäksi päänsärky, lihaskivut, yskä ja muut hengitystieoireet.
Riskiryhmään kuuluvilla virus voi aiheuttaa tuntuvat oireet ja jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta, keuhkoputken tulehdusta, poskiontelontulehdusta ja lapsilla välikorvan tulehdusta. Riskiryhmään kuuluvat pikkulapset, vanhukset ja perussairauksia sairastavat.
Kenelle influenssarokotetta suositellaan?
Influenssarokotetta suositellaan erityisesti riskiryhmille ja heidän lähipiirilleen, kuten lapsille, ikääntyneille, raskaana oleville ja heille, joilla on perussairauksia tai heikentynyt vastustuskyky.
Rokottaudu ennen influenssakauden alkua
Influenssarokotus kannattaa ottaa ennen influenssakauden alkua. Rokotteen suojaava vaikutus alkaa noin 2–3 viikon kuluttua rokotuksesta.
Influenssarokote tulee uusia vuosittain, sillä edellisvuoden rokote ei riitä suojaamaan seuraavalla influenssakaudella virusten muuntuessa.
Syksyllä 2023 influenssarokotteita on saatavilla
- lapsille nenäsumutteena tarjottavana influenssarokotuksena
- perinteisenä olkapäähän pistettävänä influenssarokotuksena ja
- uutena korkean annoksen influenssarokotteena yli 60-vuotiaille
Pääkaupunkiseudulla voi rokottautua kätevästi vaikka kauppareissulla esimerkiksi RokoteNyt-rokotusbussilla. Tarkista RokoteNyt-aikataulut täältä.
Muistilista influenssakaudelle
- Huolehdi hyvästä käsihygieniasta.
- Suojaa nenä ja suu aivastaessa esimerkiksi käsivarrella.
- Vältä sairastuneiden tapaamista.
- Rokottaudu ennen influenssakauden alkua. Rokotteita on saatavilla syyskuun loppupuolelta alkaen.
- Opi tunnistamaan oireet ja hakeudu lääkäriin tilanteen vaatiessa.
- Julkaistu: Elokuu 22, 2023Tuoteryhmät: Suun HyvinvointiLue lisää aiheesta >
Aftat ovat haavaumia, joita esiintyy suun sisällä. Vaikka aftat ovat yleensä vaarattomia, voivat ne haitata muun muassa syömistä, juomista ja puhumista sekä aiheuttaa epämiellyttävää kipua. Aftat eivät ole tarttuvia, joten ne eivät voi levitä esimerkiksi ruoan ja juoman jakamisen tai suutelun kautta.
Vaikka aftat usein paranevat itsestään viikon tai kahden kuluessa, voit nopeuttaa niiden paranemista erilaisilla itsehoitovalmisteilla. Tässä artikkelissa jaamme vinkkejä aftojen tehokkaaseen hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn.
Mikä on afta?
Afta on usein pyöreänmallinen haavauma, joka voi ilmestyä mihin tahansa suun sisälle. Ne ovat usein väriltään valkoisia, punaisia tai keltaisia. Yleisimmät paikat aftojen syntymiselle ovat kieli, suun katto, huulien sisäpuolet ja sisäposket. Aftat ovat erittäin yleisiä, eivätkä ne yleensä ole vaarallisia.
Aftat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: suuriin, pieniin ja herpetiformisiin. Pienet aftat ovat halkaisijaltaan alle senttimetrin ja paranevat usein parissa viikossa. Suuremmat aftat paranevat itsestään keskimäärin 2-6 viikon kuluessa.
Herpetoformiset aftat ovat erittäin pieniä, ja niitä esiintyy lähes poikkeuksetta useampi kerrallaan. Herpetoformisia aftoja voi pahimmillaan esiintyä jopa sata kerrallaan. Ota huomioon, että herpetofominen afta ei ole herpeksen oire, toisin kuin rakkulat.
Aftatyypeistä yleisimpiä ovat pienemmät, suurempien ja herpetoformisten ollessa huomattavasti harvinaisempia.
- ReseptiasiointiUusi
- ACO Party
- Kampanjatjopa -50%
- Orion keräilykampanja
- Outlet
- Ajankohtaista
- Uutta valikoimassa
- Kampanjatuotteet
- Allergian hoito
- Arjen apuvälineet
- Eläinten hyvinvointi
- Flunssan hoito
- Haavanhoito ja ensiapu
- Hikoilu
- Hiusten hyvinvointi
- Ihon hyvinvointi ja kauneus
- Akne
- Aurinkovoiteet ja itseruskettavat
- Huulivoiteet
- Hyönteispistot
- Iho-ongelmat
- Jalkojen hoito
- K Beauty
- Kasvojen puhdistus
- Kasvonaamiot
- Kasvoöljyt
- Kynsien hoito ja kynsilakat
- Käsien puhdistus ja hoito
- Lahjapakkaukset
- Lasten ihonhoito
- Luonnonkosmetiikka
- Miesten ihonhoito ja parranajo
- Perusvoiteet
- Päivävoiteet
- Seerumit
- Silmänympärysvoiteet
- Syylät ja känsät
- Vartalonhoito
- Värikosmetiikka
- Yövoiteet
- Mikroneulaus ja Gua sha
- Intiimituotteet
- Kasvomaskit
- Kipu ja särky
- Koti
- Lahjakortit
- Liikunta ja urheilu
- Raskaus ja imetys
- Ravitsemus ja painonhallinta
- Silmät, korvat ja nenä
- Suun hyvinvointi
- Tupakoinnin lopettaminen
- Uni ja nukkuminen
- Vatsan hyvinvointi
- Vauvat ja lapset
- Vitamiinit ja ravintolisät
- Tuotemerkit
- Inspiraatiota