Syylend

Rajaa tuotteita adjustments x
Ladataan...

Kyllästynyt syyliin?

Jos olet saanut syylätartunnan, et ole asian kanssa yksin. Arviolta joka kymmenes aikuisista ja jopa joka kolmas 4–12-vuotias lapsi saa syyliä jossain vaiheessa. Niitä esiintyy enemmän lapsilla, jotka käyvät päivähoidossa tai koulussa. Syylät ovat yleensä pieniä, rakeisia ihomuutoksia, joiden väri voi vaihdella vaaleanpunaisesta valkoiseen tai ruskeaan ja ne tuntuvat usein karheilta.

Syylät tarttuvat helposti esimerkiksi uimahalleissa ja paikoissa, joissa liikutaan paljain jaloin. Virus voi tarttua ihokontaktissa tai pinnoilta, kuten leluista, kengistä tai pyyhkeestä. Tartunnan jälkeen voi kestää kuukausia ennen syylän muodostumista. Syylät ovat yleisimpiä sormissa ja käsissä, mutta niitä voi olla myös jaloissa, polvissa ja kyynärpäissä. Ne voivat aiheuttaa kipua, häpeää tai stressiä.

Syylät tarttuvat helposti, hoida ne heti.

Lasten syylät häviävät yleensä itsestään kahdessa vuodessa, aikuisilla voi kestää pidempään. Useimmat syylät voidaan poistaa itsehoitovalmisteilla, erityisesti jos ne hoidetaan ajoissa.

Muurahaishapolla tehokkaasti eroon syylistä.

Muurahaishappo kuivattaa syylän sisältäpäin ja auttaa elimistöä hylkimään sen pois. Se sopii useimmille, myös lapsille. Jos et tunnista syylää tai hoidettavana on alle 4-vuotias, kysy neuvoa lääkäriltä tai neuvolasta.

Muurahaishappoa on kahdessa SyylEnd-valmisteessa:

SyylEnd PEN C 3 ml on kynämäinen liuos, jossa yksi hoitokerta viikossa riittää. Värillinen liuos ja automaattinen annostelu tekevät käytöstä tarkkaa ja helppoa. Yhdessä kynässä on noin 30 käsittelykertaa.

SyylEnd ORIGINAL 5 ml on siveltimellä annosteltava liuos. Sitä käytetään pieninä määrinä ja sillä hoidetaan tehokkaasti syyliä käsissä, jaloissa ja kyynärpäissä. Riittää noin 30 hoitokertaan. Lue aina käyttöohjeet huolellisesti.

SyylEnd FREEZE on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito. Se jäädyttää syylän -80 °C:n lämpötilaan. Sopii aikuisille ja yli 4-vuotiaille lapsille (ei lapsen itse käytettäväksi).

SyylEnd FREEZE eXcel on huipputeknologinen laite sitkeille tai isoille syylille. Sopii aikuisille ja yli 4-vuotiaille. Lue ohjeet tarkkaan ennen käyttöä. Ei lasten ulottuville.

SyylEnd on CE-merkitty lääkinnällinen laite.
www.conaxesstrade.com/healthcare
Lähde: Hannuksela-Svahn A. Syylä. Lääkärikirja Duodecim 7.5.2024 – terveyskirjasto.fi/dlk00516

Varsiluomet ovat yleisiä hyvänlaatuisia ihomuutoksia

Varsiluomia esiintyy usein kasvojen, kaulan, kainaloiden ja rintojen alueella. Ne ovat ihonvärisiä ja pehmeitä. Yleisiä erityisesti keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla, mutta voivat esiintyä myös nuorilla ylipainon vuoksi.

Varsiluomet syntyvät kun iho menettää kimmoisuuttaan. Ne eivät ole vaarallisia, mutta voivat olla kosmeettisesti häiritseviä tai ärtyä esimerkiksi parranajossa. Jos olet epävarma ihomuutoksesta, käänny lääkärin puoleen.

SyylEnd Skin Tags – kotikäyttöön tarkoitettu varsiluomien hoito

SyylEnd Skin Tags jäädyttää varsiluomen -80 °C asteeseen. Hoito on nopea, tehokas ja suunnattu yli 18-vuotiaille.

Käyttöehdot:

  • Pieni, pehmeä ihokieleke, joka on kiinni ihossa kapealla varrella
  • Koko 2–5 mm
  • Samanvärinen kuin ympäröivä iho
  • Kivuton ja helposti liikuteltava
  • Sijainti: niska, kaula, rintakehä, kainalo tai käsivarren sisäpuoli

Jos ehdot eivät täyty tai olet epävarma, älä käytä tuotetta. Kysy apteekista tai lääkäriltä.

  • Käytä aina vaahtomuovilaastaria suojaamaan tervettä ihoa
  • Varmista että kyseessä on varmasti varsiluomi

Hoitokerta kestää 20 sekuntia. Varsiluomi häviää yleensä 2–3 viikossa. Laitteen mukana tulevat ohjeet on tärkeä lukea ennen käyttöä.

Laite ei sovellu kasvojen, silmien, intiimialueiden tai limakalvojen hoitoon, eikä henkilöille, joilla on esimerkiksi veren hyytymishäiriö tai heikentynyt immuunivaste.

Jos olet raskaana tai imetät, kysy lääkäriltä ennen käyttöä. Jos varsiluomi ei häviä 3 käyttökerran jälkeen, ota yhteyttä lääkäriin.

Lisätietoa: www.conaxesstrade.com/healthcare

Ladataan...
Ladataan...
Ladataan...
loader
Ladataan...