Laihduttaminen ja painonhallinta on toistuvasti pinnalla, ja saa paljon näkyvyyttä vuodesta toiseen. Vähemmälle huomiolle jää ravitsemukseen liittyvä päinvastainen, mutta yleinen ongelma, josta puhutaan vain vähän: ikääntyneiden vajaaravitsemus.
Geriatrian erikoislääkäri Matias Pehkonen kiteyttää asian suorasukaisesti: iäkkään kannattaisi syödä kuin bodari. Ei siksi, että haluttaisiin kasvattaa lihaksia salilla, vaan siksi, että iäkkään elimistö tarvitsee yllättävän paljon sekä energiaa että varsinkin proteiinia pitääkseen yllä toimintakykyä, vastustuskykyä ja arjessa pärjäämistä.
Yleisempää kuin luullaan
Vajaaravitsemus ei kehity yhdessä yössä. Se hiipii pikkuhiljaa – annoskoot pienenevät, ruokahalu heikkenee, ja kehon varastot hupenevat viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Kyse voi olla energian ja/tai proteiinin vajauksesta.
Palvelutaloissa ja pitkäaikaishoidossa asuvilla tahaton painonlasku ja vajaaravitsemus on jo huomattavan yleistä. Silti tietoisuus asiasta on vähäistä.
Miksi ikääntynyt lakkaa syömästä riittävästi?
Pehkonen listaa monia syitä, jotka kasautuvat helposti.
Fyysisiä esteitä voivat olla mm. hammasongelmat tai huonosti istuva proteesi, nielemisvaikeudet, kuiva suu, motoriikan heikkeneminen tai ummetus. Ikääntyessä myös suun lihakset heikkenevät, mikä voi hidastaa ruokailua ja tekee syömisestä raskasta. Pidempi aika ilman riittävää ruokaa ja nestettä voi kuivattaa elimistöä, mikä vaikuttaa ikenen tilavuuteen, jolloin proteesi ei istu kuten ennen.
Ruokahalua heikentäviä tekijöitä voivat olla mm. lääkkeiden aiheuttamat makuaistimusten muutokset tai pahoinvointi, masennus tai alkava muistisairaus, jolloin syöminen yksinkertaisesti unohtuu. Moni ikääntynyt saattaa todeta, että ruoka ei enää maistu – kun syöminen hidastuu ja maistaminen on hankalaa, noidankehä on valmis: vähäinen syöminen heikentää edelleen kuntoa, ja elimistön heikentyminen laskee ruokahalua entisestään.
Elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä voivat olla myös yksinäisyys, arjen merkityksettömyys ja sosiaalisen ruokailuhetken puuttuminen.
Miten vajaaravitsemus tunnistetaan?
Tunnistaminen vaatii aktiivisuutta, sillä ongelma ei aina näy päällepäin.
Pehkonen opastaa, että ensimmäinen kysymys liittyy ravinnonsaantiin sinänsä: onko syöminen ja/tai ruokahalu vähentynyt aiemmasta?
Säännöllinen punnitseminen on luotettavin keino seurata tilannetta. Tahaton laihtuminen on selkein varoitusmerkki, mutta se ei tule esiin, ellei painoa mitata.
Toimintakyvyn muutokset voivat myös kertoa ravitsemuksen heikkenemisestä ennen kuin paino laskee silminnähtävästi. Jaksaminen vähenee, mieliala laskee, kaatumisia alkaa tulla tai muisti oireilee. Lihasmassa hupenee – ja sen mukana kyky liikkua, nousta ylös ja selvitä arjesta itsenäisesti.
Mikäli on selviä ulkoisia merkkejä painonlaskusta – vaatteet eivät istu entiseen tapaan, tai ne roikkuvat telttana vartalon yllä – tilanne on jo todennäköisesti pitkälle edennyt.
Miksi proteiini on niin tärkeää?
Ikääntyneillä proteiinin tarve on suurempi kuin esimerkiksi nuorilla aikuisilla. Suositus on 1,2–1,4 grammaa proteiinia painokiloa kohti vuorokaudessa. Tämä on samaa luokkaa kuin tavoitteellisesti lihaskasvua harjoittelevalla salilla kävijällä.
Jos energian ja proteiinin saanti jää riittämättömäksi pitkään, lihasmassan häviäminen kiihtyy. Sen palautuminen on hidasta ja vaivalloista – osittain jopa peruuttamatonta.
Proteiinia saa monesta lähteestä. Pehkonen muistuttaa, että helposti pureskeltavia vaihtoehtoja on useita: kananmunat, pähkinät, palkokasvit, rahka sekä muut maitotuotteet. Runsaasti proteiinia on lihassa, broilerissa sekä myös kalassa. Täysjyvätuotteissakin on proteiinia. Puuroon tai smoothieen voi sekoittaa proteiinijauhetta, ja munakas tai kypsennetty kala on helppoa pureskeltavaa.
Tarvittaessa energian- ja proteiinin saantia voi täydentää täydennysravintovalmisteilla. Proteiinilla täydennetyt valmisteet on suunniteltu tilanteisiin, joissa tavallinen ruokailu on haastavaa, tai ei riitä kattamaan elimistön päivittäistä tarvetta.
Oleellista on, että proteiinia saadaan jokaisella aterialla – ei vain yhtenä annoksena päivässä.
Ravitsemuksen tukeminen käytännössä
Yksi ateria päivässä ei riitä. Ruokailukertojen määrää kannattaa kasvattaa välipaloilla – tavoitteena useampi pieni ateria päivän mittaan.
Ruoan on oltava mielekästä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta on ravitsemuksen kannalta keskeistä: jos ruoka ei maistu tai ei tuota nautintoa, sitä ei yksinkertaisesti syödä. Ruokavalinnoissa kannattaa huomioida omat mieltymykset. Ruoka on yksi hyvän elämän perusasioista!
Yhdessä syöminen auttaa. Jos on yksin, pelkkä seura ruokapöydässä voi lisätä syödyn ruoan määrää merkittävästi.
Täydennysravintovalmisteet – erilaiset proteiinipitoiset juomat ja valmisteet voivat olla hyödyllinen lisä silloin, kun tavallinen ruokailu ei kata tarvetta. Ne eivät korvaa normaalia ateriointia, vaan tulevat sen päälle.
Ikääntyneen ei myöskään kannata laihduttaa. Toisin kuin nuoremmilla, pieni ylipaino on ikääntyneellä jopa suojaava tekijä. Laihdutus syö lihaksia – ja se on asia, mitä kannattaa välttää. Jos ongelmana on vaikea ylipaino, tulisi painon tavoitteellisessa laskussa kääntyä esimerkiksi ravitsemusterapeutin puoleen.
Milloin hakea apua?
Jos iäkkään paino laskee, on syytä selvittää mistä se johtuu, muistuttaa Pehkonen.
Taustalla voi joskus olla jokin muu diagnosoimaton sairaus, joka vaatii hoitoa. Ravitsemuksen heikkeneminen on harvoin yksin ongelma – se liittyy lähes aina muihin asioihin: mielialaan, sosiaaliseen tilanteeseen tai terveyteen.
Myös läheinen voi tehdä paljon: punnita säännöllisesti, huolehtia ruokailukertojen riittävyydestä, syödä yhdessä ja kuunnella maistuuko ruoka. Jos huoli herää, siitä kannattaa puhua lääkärille tai hoitajalle – mielellään ennen kuin tilanne on päässyt pitkälle.
Ravitsemustilan korjaaminen vie nimittäin aikaa. Siksi ennaltaehkäisy ja varhainen tunnistaminen ovat parasta hoitoa.
